Tänä kesänä ei aurinkovoide ole ”turhake”, kuten joku kirjoitti viime kesänä pilailumielessä. Muistelin viime ja sitä edelliskesää, jolloin tosiaan oli koleita jaksoja ja satoi, tuntui, että kaiken aikaa, yöllä ja päivällä, pyhää arkea. Hellepäiviä osui vain silloin tällöin. Monet kasvit kasvoivat hyvin, kun vettä tuli riittävästi. Ihmisten mielialaan taas vaikuttaa, odotetun kesäloman aikana, jatkuva pilvisyys, koleus ja sade.

Kun kesä kerran on 

Nyt vihdoinkin saimme lämpimän kesän. Auringon valo ja lämpö vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Kaikki ovat saaneet nauttia auringosta yllin kyllin ja sitä on jatkunut pitkään. Liian kuumasta säästä on myös, kuten ainaisesta sateesta, omat haittansa. Varsinkin iäkkäillä ihmisillä on tukalat oltavat.

Monet kasvit ovat jo kärsineet kuivuudesta ja se vaikuttaa monen toimeentuloon, ei yksin viljelijöiden. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja jos viljaa saadaan huonosti, niin hinnat nousevat myös tuotteissa.

Olen toivonut sadetta öisin kunnolla, ja taas päivällä auringonpaistetta, että lapset ja lomalaiset saavat nauttia kyllikseen, ja silti vilja ja peruna kasvaisi, kun kesä kerran on. Kaikki ei aina mene toiveen mukaisesti. Onneksi muutama sadekuuro on saatu, suurimpaan osaan maata.

Auringon aiheuttamat haitat

Kuumuudessa ihmisestä haihtuu nestettä huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja silloin olisi tärkeää korvata se runsaalla juomisella. Monesti juodaan tavallisesti, mutta ei korvata nestehukkaa, jolloin saattaa tulla huono olo ja pahimmassa tapauksessa lämpöhalvaus.

Monen tunnin oleilu auringossa on haitallista myös iholle. Aluksi tulisi oleilla auringossa vain 20 min ja pidentää sitten totuttelun jälkeen. Auringon ultraviolettisäteet tunkeutuvat ihoon ja kuivattavat sitä. Ihon ruskettuminen on pigmenttikerroksen lisääntymistä, joka kertoo, että iho yrittää puolustautua auringon haitalliselta säteilyltä. Vaaleaihoiset, jotka eivät rusketu palavat herkemmin. Palaminen on ihon vaurioitumista, joka kestää tovin toipuakseen ja sitä tulisi hoitaa kuin palovammaa ikään; pois auringosta,  kunnon viilennys viileällä suihkulla, ja sen jälkeen rasvaus.

Iltapäivän alun hellejaksoa kannattaa karttaa, puolesta päivästä ilta neljään.

Suojaa myös korvat ja nenänpää

Ihoa kannattaa suojata aurinkovoiteilta, sillä melanoomien, pahanlaatuisten ihomuutosten lisääntyminen on tosiasiaa Suomessakin.Tärkeää olisi rasvata myös korvien lehdet ja nenän pää, jotka lähes aina ovat auringolle alttiina, jopa silloin kun ei olla ottamassa aurinkoa. Itsellä ei ainakaan koskaan aiemmin ole tullut mieleen voidella korvien lehtiä, vaikka nenä voideannoksensa saisikin.

Tällä auringon valon määrällä, josta olemme saaneet nauttia, jaksamme taas kohti syksyisempiä kelejä, niiden saapuessa.

Oikein terveellisiä ja mukavia oloja kaikille!

Seija Ekola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.